tiistai 1. marraskuuta 2011

Koulussa taas...

..., joten postauksia luvassa. .-D Loma meni ihan liian nopeasti (niin kuin aina), ja ennen kuin huomasinkaan, istuin taas täällä koulun penkillä.. .-P Odotan jo nyt joululomaa. .-D Ei tää kouluun palaaminen ees ollut niin kamalaa kuin yleensä mulle loman jälkeen. .-D Lauantaina surin loman loppumista, mut sunnuntaina en oikeestaan ajatellu enää mitään. .-D Oli muuten vaikea saada unta sunnuntaina, kun koko loman oli valvonu yli kolmeen, ja sit kun yhdeltä yritin nukahtaa, ni ei millään uni tullu. .-D Maanantaina pääsin ihan hyvin sängystä ylös ja silleen. Matkalla kouluunkin tuli hyvä mieli, kun kuuntelin ämpältä Jedwardia. .-3 Niiden musiikki on sellasta, et viimeistään kertosäkeessä meinaa alkaa heilumaan, vaikka yleensä pystyn eläytymään musiikkiin liikkumatta (toisin kuin Fiku, se hytkyy aina ämppää kuunnellessaan .-D). .-D
Voi järkytys, en tällä hetkellä muista yhtään, miten toi biisi meni, mut muistan, et sitä kuunellessa oli kivaa. .--DD

Sit maanantaina alkoi hissan tunti niinkin loistavasti, et huomasin unohtaneeni tehdä läksyt. .-D Ei loman ajaksi sää läksyjä antaa, ei niitä silloin kukaan tee. .-P Noh, sit ope kysyi, että kuinka moni on tehnyt tehtävät, ni vaan yksi viittasi, ni sit jouduttiin siinä tunnilla niitä tekemään. Sit siinä hissan tunnin aikana tuli paloharjoitus hälyytys, ja ai että oli mahtavaa palella siellä ulkona joku 15 minuuttia. .-P Pitäisi varmaan kohta alkaa käyttämään talvitakkia. .-D Mut menipähän tunti sit siinä, harmi vaan, että tuli läksyä enemmän, kun ei tunnilla ehditty tekemään. .-P Sit äikän tunnilla ei yhtään voitu ottaa rennosti, vaan ope ilmoitti, että aletaan suunnitella esseetä, joka kirjoitetaan seuraavalla tunnilla (=huomenna D-.). Apua, toivottavasti ehdin sit siinä tunnilla tekemään sen valmiiksi, ettei tule kotiin hommia.. Oon jo jotakin suunnitellu, mitä siihen sit kirjotan, ja ei siitä tarvii tulla kuin kaksi sivua pitkä, joten mulla pitäisi olla hyvät mahdollisuudet selviytyä. .-D

Sit vika tunti, bilsan tuntikin keskeyty, koska me oppilaat haluttiin järjestää eläkkeelle jäävälle matikan opelle yllätys, ja sit kun se ope tuli, niin kaikki taputti ja sille opelle annettiin kai jotain (en nähny enkä kuullu mitään, kun olin niin sivussa. .-P) Sit tänään olikin ensimmäinen tunti uuden matikan open kanssa, aluksi pelkäsin, et se on joku pelottava, mut ihan mukavalta se vaikutti. Ja siinä oli jopa yksi hyvä puoli: TAJUSIN KERRANKIN JOTAIN! .--D Me käytiin yhtä asiaa niin perusteellisesti, että jopa minä hidasälyinen ehdin oivaltaa tunnin aikana idean. .-D Sitten se ope lupaili laittaa kokeeseen perustehtäviäkin, joten ehkäpä nyt ei tarvi enää murehtia matikankokeesta. <3 Mut ei pidä innostua liikaa, huomenna saatan pudota kärryiltä, jos aletaan rivakampaan tahtiin opiskelemaan, kun käytettiin toi koko tunti yhdenlaisen laskutavan opettelemiseen. .-D Nyt ootan jo innolla kotiin pääsyä, että voin laskea matikan läksyt. .-D Outoa. x-)

Noin, siinä oli nyt tämän ja eilisen päivän kuulumisia, nyt alan puhumaan lomasta. ,-) Vietin koko loman sisällä koneen tai tv:n ääressä, enkä tehnyt mitään koulu-juttuja. ,-D Oikeaa laiskottelua siis. Simssiä pelasin Fikun kanssa aika mukavasti, tosin suurin osa simssin peluu ajasta käytettiin tarinaperheillä pelaamiseen, jote sellaista mukavaa hupi peliä sai aika vähän, mikä oli harmi. .-/ Onhan tarina perheillä pelaaminen kivaa, mutta siinä uupuu aika nopeasti, kun joutuu lavastamaan ym. Saatiin jonkun verran kuvia räpsittyä, ehkä ne riittää täksi viikoksi.. Meillä sujuu kirjoitus niin nopsasti, mutta pelaaminen tökkii, ja siksi osienkin julkaisussa kestää, kun kuvat puuttuu. .-P
Photobucket
Nappasin tohon nyt tommosen random-kuvan, joka on muuten Camp Rock -tarinani uusimmasta osasta. .-D

Simssin lisäksi pelailtiin edelleen sitä Papa's Freezeriaa, ja (kai) läpästiin se. .-D Tai kun ei siinä tapahtunut enää mitään sen jälkeen, kun oltiin saatu viimeisellekin asiakkaalle kultainen tähti, ni päätettiin sit jättää se siihen, kun jos se ei vaikka koskaan tavallaan loppuiskaan, tai sillee. .-D Onneksi noita Papa-pelejä riittää, ni voidaan alkaa pelata niitä muita välillä. .-> Ja voihan tota tulla sit aina välillä jatkamaannkin, jos tekee mieli. .-D

Oih, saako Papa's Burgeriassa pelata Martyllä, jes! .-3 Marty on yks mun suosikki noista Papa-pelien hahmoista. .-3 Mut mun lemppari on Taylor, hehe. .-D <3

Sit kateltiin öisin taas vauva-ohjelmia myöhään, kheh. .-D Spiessien lisäksi keksittiin alkaa katsomaan Muumeja! .-D Muumit on ihania. .-3 Ja niitähän löytyy ihan mukavasti youtubesta, ni sieltä pystyy katsomaan, jopa suomeksi, haa. .-D Oonhan mä melkein kaikki Muumi jaksot nähny, mut en muista todellakaan kaikkea niistä, joten jännitystä riittää. ,-D Muumit on oikeesti aika pelottavia, vaikka ne on lastenohjelmia. .-o Aavelaiva ja mörkö on kamalia, varsinkin, kun mä ja Fiku tajuttiin yksi juttu, mitä ei suoraan niissä jaksoissa edes sanota. .-o Miten mä tän nyt voisin selittää, kai mun pitää ettiä videoista oikea kohta. .-D Heei, mitäs tää nyt on, en mukamas löydä yhtäkään niistä muumi jaksoista, vaikka laitoin ihan saman hakusanan kuin kotonaki. >.-o Tosi outoa, noh, en sitte voikaan näyttää. .-P Vai onnistuiskohan.... No ei, ei niistä kohdista löydy googlen kuvahaustakaan mitään. .-/ Ääh, mä niin odotin, että pääsen kertomaan tämän jutun, ja nyt en voikaan, kun en löydä niitä videoita, kökkö. .-P Täytyy kotona kattoa, jos vaikka otan ne linkit ylös, ni sit pitäis löytyä koulunkin koneella. .-D

Hmm, niin juu! Sit me innostuttiin loman aikana pelaamaan Mario Party 8 wii-peliä. .-D Meillä oli innostus siihen ollut vähän hukassa, mut sit yhtäkkiä vaan tulikin hirveä himo pelata sitä. .--D Sit alettiin myös himoita Mario Party 9ä, jonka pitäisi joskus valmistua. .-D Kateltiin siitä traileri ja kaikkee, aah, tulispa se jo myyntiin. <3 Sepon ansiota, et fanitetaan Mario Partyjä, kun silloin, kun oltiin kyläily väleissä tuli niillä tosi usein pelattua kaikkia Mario pelejä. .-D <3 Suosikkini on ehdottomasti Mario Party 7, harmi, kun sitä ei ole wiille. .-P Tai kyllä se wiilläkin toimisi, mut sitä varten pitäisi hankkia eri ohjain ja muistikortti, kun se gamecupe (miten ikinä kirjoitetaankaan..) peli. .-P Seiskassa oli niin ihania ne lautsikat ja omat ruudut, uih. <3 Välillä kun alkaa muistella noita vanhoja aikoja, tekis mieli palata niihin, mut oon kyllä ehkä loppujen lopuksi tyytyväisempi nykyiseen tilanteeseeni. .-) Mut välillä ois kiva aikamatkustaa. .-D Tiiättekö, mikä on ihan parasta? Pelata Mariokarttia ilman ääniä ja kuunnella samaan aikaan ämppää. <3 Mun suosikki tapa pelata. .-D Mariokarttia pelailin lomalla enimmäkseen yksinäni, kun Fiku nukkui. .-D Mä en ymmärrä, miten se pystyy nukkumaan johonkin viiteen, mä sentään kahden jälkeen heräsin viimeistään. .-D
Mariopelit on parhaita. <3

Jaah, hei mä oon nyt kait kirjottanut kaiken mitä olin suunnitellut, ohhoh. .-o Ja aikaa on vielä 20 minuuttia, olinpa nopea. .-D Vois mennä sen bsb:n esittelyn tekemään loppuun, mut en just nyt jaksa.. .-P Eipä mulla kyllä mitään muutakaan tekemistä nyt ole.. .-D No läksyt tietty, mut en mä jaksa niitä alottaa, kun en näin lyhyessä ajassa ehdi. .-P EI .-o Eieieieieeeeii.. Katoin just, että Rantavahdit loppuu kolmanteen tuotantokauteen, eikä. .-< Eihän se voi olla niin, ei varmana saa olla! .-< Vika jakso tulee 18.11, sit ne loppuu, nyyhkis. .-< Siinä sano, että sarja päättyy. .-< Jäis ees tauolle, ei saa päättyä. .-< Heei, mitäs mitäs, noita tuotantokausia myydään myös dvd:nä, ni siellä kyllä on niitä kuudenteen tuotantokauteen asti, mitä mua nyt yritetään huijata, että sarja päättyy muka kolmanteen tuotantokauteen. >.-o Kamalaa. .-D No, mut ehkä niitä loppuja tuotantokausia ei sit näytetä telkassa tai jotain muuta ilkeetä.

10 minuuttiaa. .-D Mulla on nälkä, tuli tänään syötyä vain porkkanaraaste ja yksi näkkäri ruokailussa, kun en oikein ymmärrä noiden koulun ruokien päälle.. Välillä on kyllä hyvääkin, mut sit jostain kiusauksista vai mitä ne on, ni niistä en oikeen yhtään pidä. .-P Pääsispä jo kotiin syömmään. <3 .-D Tänään aattelin muistaa tehdä hissan läksyt, oon unohtanu parilla viime kerralla, mut nyt päätin, et oikeesti muistan! Mä oon muutenkin vähän siitä hissasta jäljessä, joku 40 sivua lukuläksyjä lukematta... .-D Kun yleensä mulla menee kaikki aika bilsan läksyihin, kun se kiinnostaa mua enemmän ja silleen, ni siinä yleensä saan luettua kaikki kappaleet ajoissa, tosin on mulla niitäkin vähän lukematta, mut kumminki, suunnilleen saan aina luettua sen aiheen kappaleen kirjasta, mitä tunnilla käsitellään. Maanantaina olisi bilsan pari tentti, hmmm... Mistähän mä parin taikoisin.. Ope kyllä muistaakseni sanoi, että sen saa tehdä yksinkin, mä sit kai teen niin.. .-) Vitsi tässä koneen vieressä on hyvä haju, mistähän se tulee..? .-D 2 minuuttia... Voisin mennä oottelee Fikun kuvisluokan luo, heippa. .->

Kysymys lukijoille:
Onko Camp Rock hyvä? x-3
vaihtoehto 1: juuh .-3
vaihtoehto 2: no en kato tommosia vauvaleffoja...

Ei kommentteja: