sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Uuden osan...

aika olisi Veijareille! Varsinaista osan tapahtumiin sopivaa biisiä ei tähänkään osaan ole, mutta laitan taas jonkun random-biisin lukumusaksi. .-)



Aiemmat osat:
Osa 1: Veijareiden Valioyksilö
Osa 2: Kaksoisolento

Osa 3: Vauvan hankintahuolia


Jonne-taapero sai paljon huomiota vanhemmiltaan. .-) Valio hoiteli lähinnä taitojen opettamisen, mutta kyllä Alinakin pojasta huolehti aina kun vain raskaudeltaan jaksoi ja kykeni.

Kohta ei ainakaan raskautta voi pitää tekosyynä Jonnen hoidon ehtimättömyydestä, sillä synnytys käynnistyi nyyt! Jonne tuossa pedillään poseeraa. .-D Ja huomatkaa ulkona oleva kaunis talvimaisema, sinista lunta, yh. .-s

Synnytyksen tuloksena maailmaan saapui Klaara-niminen tyttönen, joka veljensä tapaan peri ruskeat hiukset ja kakkosihon äidiltään. Erona on kuitenkin harmaa silmien väri, mistä olen iloinen, nuo harmaat simmut on ihanat! Ei niissä vihreissäkään vikaa ole, kivaa vaan, kun geenit sekoaa. .-D

Ja heti kun Klaaraa oli hetken aikaa hoidettu, ryhdyttiin varautumaan jo kolmatta babya varten. ,-)
Kasa: Miten tolla Valiolla on noin tarkat ja hienot varpaat?
Fiku: Ehkä se johtuu noista housuista.
Voi housut vieköön. .-D Muutenkin Valion tiimalasi-vartalo on kiinnostava. .-D

Nyt riitti vauvoja kummankin lapsi-intoisen käsiteltväksi.

Wäwä, Jonnesta tuntuu olevan hirmusti tällaisia "turhia kuvia". Lempparini on huomattavissa.. .-D

Klaaran vauva-aika hujahti nopeasti, joten ei muutakuin kakku esille ja torvet kehiin!

Klaara peri samat naamapiirteet kuin Jonnekin, eli Valion piirteet jälleen voimakkaasti mukana.

Jonnellakin olisi pitänyt olla synttärit, mutta hänellä oli vielä pottailu oppimatta, joten kasvuajankohta viivästyi. Mulle on ehdottoman tärkeää saada opetettua nuo kaikki taaperolle, ennen sitä ei saa kasvaa. .-D

Eipä siinä enää tarvittu kuin yksi potalla käyminen, niin Jonnekin pääsi kasvamaan!

Uij, nää tuntuu komistuvan iän myötä! Kröhöm, tässä siis Jonne kasvun jälkeen.

Lapsityövoimaa! Jonnella oli hyvin aikaa putsailla paikkoja, ja nyt saatiin tuttupullojen täytteinen keittiö putsattua. Jonne niin ripeästi juoksikin paikasta toiseen, joten homma sujui nopeasti. .-D

Valio ja Anelma olivat yrittäneet lasta jo pitkään, mutta Anelma ei vain millään tullut raskaaksi. Simien ilmeistäkin päätellen pelehdys-tunnelma oli tiessään, kun kummallakin oli suorituspaineita. Muutenkin saisitte laittaa vaihtia hommaan, jos ne kymmenen lasta haluatte...


Ja vauhtiahan sitten laitettiin! Koska homma kävisi turhan raskaaksi, jos kaikki kymmenen lasta olisi synnytettävä + kasvatettava itse, päätyivät Valio ja Anelma adoptioon. Pian sosiaalityöntekijä kyyditsikin pienen Alvi-nimisen pojan Veijareiden pihalle.

Naamakuvaa Alvista. .->


Adotio ajoittui siinä mielessä hyvään aikaan, että nyt juuri kasvanut Jonne sai ikästään seuraa. Veljekset ystävystyivät nopeasti ja heistä tuli läheisiä. Koulussa he sanovat olevansa kaksosia, vaikka eivät luomu sellaisia olekaan.

Hoo, aina Kauppa aukin uusia ominaisuuksia sitten vaan löytääkin! Jonne ja Alvi saivat kokea historiallisen hetken ja olla simssimme ensimmäiset kuplien puhaltelijat. .-D Muutenkin tosi kiva, kun Kauppa aukista tuli uusia lapsiin liittyviä toimintoja. .-) Pojat olivat innoissaan, sillä vanhemmat olivat luvanneet viedä heidät ostamaan uusia vaatteita, ja sitä varten taustalla näkyvä lastenvahti saapui Klaara-taaperoa hoitamaan.

Lopulta taksi tuli, ja perhe sulloutui sen kyytiin aikeenaan lähteä vaateostoksille. Pokien tyylin muutos selviää seuraavassa osasessa. ,-)

Aah, haluisin jo saada kiinni nykytilanteen tarinassa, mutta siihen on vielä piiitkä aika. Pelaaminen on mieluisampaa kuin näiden kirjoittaminen, mutta onpahan ainakin kuvia varastossa paljon, jos joskus en ennätä pelaamaan pitkään aikaan. Saa taas kommentoida, ihmeen kommentoituja ovatkin nämä LC-postaukset olleet. .-D

Kysymys lukijoille:
Mitä luulet, ehtiikö pari saada tavoitteena olleet kymmenen lasta?
Vaihtoehto 1: Aika epätodennäköiseltä se nyt näytää..
Vaihtoehto 2: Ehtii ehtii, hyvin on aikaa.

4 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Jonnen hieno poseeraus :D Hauska yksityiskohta. Klaara on kieltämättä söpönen harmaine silmineen ♥ Eipä lapsi-Jonne kyllä jää paljoa söpöydessä jälkeen.
Alvi-veli näyttää kyllä tulevan hyvin toimeen Jonnen kanssa. Ja tuo kuplien puhallus-toiminto on ihana! Siitä saa muuten hyviä tunnelmakuvia kun liikuttelee kameraa hieman pidempään, vinkvink ;)

Kasa kirjoitti...

Komea on kyllä pojan poseeraus, kivaa, että pidit. .-D Jeps, nätit silmät tyttö peri. .-3 Ja samaa mieltä olen minäkin Jonnen lapsisöpöydestä. .-D Alvi ja Jonne tosiaan ystävystyivät nopeasti, ja ovat edelleen hyvissä väleissä. .-) Kiva kyllä onkin tuo lapsien kulpailu, sitä tulee vain harvemmin mieleen käyttää. .-D Kiitos tunnelmakuva vinkistä. ,->

Fiku kirjoitti...

Jonnen pose on ihana. <23 Kivaa, että Klaara peri eri silmät kuin Jonne. .-) Noi varpaat muuten on sairaan upeet! <23 Ihana vartalo! <23 Jonne on suloinen. .--> Lapset on hyviä tuttipullon siivoajia, kun ne juoksee. .--D Alvi tosiaan auttaa 10 lapsen hankinnassa! .--D Ihanaa, että Alvi ja Jonne tulivat toimeen. .-> Tulee tuosta Jonnesta kyllä nyt mieleen ES-jonne! .---D "Millasissa tilanteissa juot?" "Tällasissa tilanteissa". .--------D Kuplia! Kornelius. Ihanaa, kun koko perhe lähti ostoksille! Mä olisin laiskana laittanut vaan yhden menemään. Ja koska oon vielä laiskempi, ostan vaatteet naulakosta. .--D Kiva osa!

Kasa kirjoitti...

Jep, nätti posehan se. ,-) <23 Jep, siitä tulee aina iloittua, kun sisaruksista löytyy joitakin ulkonäöllisiä eroja. .-D Haha, hauskaa että Valion varpaat ja vartalo miellyttää. .-D Jonnesta kasvoi kyllä kivannäköinen. .-) Jep, lapset on kätevä apu roskikselle juoksemisessa. .-D Eheh, ehkei Alvi niiden hankinnassa auta mutta adoptiolapsetkin lasketaan mukavasti mukaan. .-) Alvista ja Jonnesta tuli melkein heti bestoja! Haha, aika osuva tuo ES-Jonne. .--D Ja taas asiat huvittaa eri tarkoituksessa. .--D Corneliuksen kuplat. <23 Noo, tulee vielä nekin ajat eteen jolloin en jaksa laittaa kuin yhden simin ostoksille ja se naulakkokin hankitaan jossain vaiheessa... .-D Hauskaa että pidit osasta. .---)