keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ja heti...

...tähän edellisen perään alan kirjoittaa seuraavaa osaa. .-D Laitan tän kyllä ajastumaan eri päivälle, ettei ihan putkeen liikaa tule osia. .-D Eipä tässä kai sitten mitään ihmeempiä selityksiä tarvita. Lukumusaksi tarjoan tällaista biisiä, kun kirjoituhetkellä satuin kuuntelemaan.

Aiemmat osat
Osa 14: Sovinto



Mariannekin on jo sen verran elämää nähnyt että hänen tuli aika kasvaa vanhukseksi. En jostain syystä saanut silmiini hiuksia laittaessani tuon tukan harmaata versiota, joten Mariannesta tulee tummatukkainen vanhus. .-D

10 simiä ja vain yksi vessa... huono yhdistelmä. Rakkovahinkoja tulee milloin kenellekin, mutta olen toivottoman laiska rakentaja-sisustaja, enkä jaksa tehdä asialle mitään. X-P Muutenkin ns. valmiiseen taloon on mielestäni vaikea tehdä enää myöhemmin lisäyksiä.

Valio oli uranhuipun saavuttamisen jälkeen päättänyt jäädä eläkkeelle, ja nyt pappa rakentelee ajankuluksi yksinkertaisimpia roboja ja leluja Kaapon ja Iivarin tulevia yrityksiä varten. Onhan siitä apua, kun varastoon saadaan mahdollisimman paljon myytävää tavaraa ennen liikkeen avaamista. .-)

Siivoushikkenä Valio opetti myös Mariannea. Varmaan joo Valio opettaa Mariannea käyttämään omaa uravehjettään. .-DD
"Et ikinä usko, viimeiset viihkikaaren käyttäjät olemme olleet me! Hei Valio, mikset sano mitään..?" Marianne kummasteli miehensä yhtäkkistä hiljenemistä. Nostettuaan katseensa Marianne kuitenkin näki, mikä olisi edessä.

KAAPO! Yksi vaan HYMYILEE seuratessaan isänsä kuolemaa. >.-o Yritti mokoma salata asian peittämällä kasvonsa kämmenillään ja pitämällä suruääniä, mutta minä näin.. Heippa Valio. .-( ♥


Valion kuolema oli suuri järkytys perheen nuorimmille. Ei ihan jokainen lapsi menetä isäänsä niin nuorena. .-( Perintörahoja tuli kuitenkin ihan mukavasti, sillä Valio oli ollut hyvissä väleissä kaikkien lastensa kanssa. Olisiko perhe saanut jopa 20 000 § lisärahaa? Vai yliopistotontillako tuo summa tuli, en tiiä. .-P


Kaapolla ei taida olla paras vaatetus talvella ulkona työskentelyyn. Arh, tuli yhtäkkiä hirveä ikävä Yöelämää ja vampyyreja tuosta Kaapon jääihosta! Ihana Aiska onneksi antoi meidän asentaa Yöelämän koneellemme, mutta tuohon aikaan lisäriä ei vielä ollut ja otin tämän kuvan sen ikävöintiä varten. .-D

Nyt sitten lähetän kaikki talouden teinit yliopistoon ja jatkan pelaamista siellä päin. Tämä lapsikatras jää siis hetkeksi aikaa unholaan, mutta me palaamme vielä heidänkin menoaan katsomaan myöhemmin. .-)

Yliopistolla:

Kaksospojat Iivari (kuvassa) ja Kaapo (josta unohdin ottaa kuvan, voi nolo) saapuivat osakuntatalolle yhdessä...


...Varman ja tämän kumppanin Orlandon kanssa!

Aluksi tulokkaat joutuivat kertomaan suru-uutiset Valion kuolemasta. Tietenkin tieto isän poismenosta järkytti Alvia, Jonnea ja Klaaraa, olivathan he olleet hyvissä väleissä Valion kanssa. Perintörahat porukka päätti sijoittaa osakuntatalon hyväksi.

Noni, nyt nähdään Kaapokin, kun naamakuvan unohdin aiemmin! Nyt talossa onkin sitten kaksi Kaapoa. .-D Miehetkin naureskelivat, miten tultaisiin toimeen ilman nimisekoiluja. Tosin eihän sitä tiedä, kauanko Klaaran poikaystävä(?)-Kaapo talossa asuu, parilla kun oli menoillaan pieni kriisi..

Yhtäkkiä vanhemmille opiskelijoille tuli joku kihlautumisvimma, minkä johdosta sekä Jonne & Kirsi että Alvi & Sirkku menivät kihloihin lähes samaan aikaan. .-D Varma katseli veljiensä onnenhetkiä ja alkoi miettiä, millainen tilanne silloin olisi, kun Orlando kosisi häntä. Vai voisiko Varma kenties itse toimia kosijana?

Varma saikin jatkuvasti ihania huomionosoituksia poikaystävältään. Kerran Orlandon polvistuessa serenadin laulua varten ehti varma jo hetken luulla kosinnan olevan tulossa, mutta kyllä miehen lauluyrityskin oli mukava.

Kaapon mielestä hänellä oli ns. oikeus tehdä myös syrjähyppy, kuten Klaarakin oli tehnyt. Vaikka Klaara ei oikeastaan itse vaikuttanut asiaan oli flirttiin vastaaminen Kaaposta huono juttu. Kaapo kuitenkin tajusi, ettei toisia tyttöjä tapaillessaan ollut onnellinen, sillä hän ikävöi Klaaraa.

Lopulta pari sopi riitansa ja päätti unohtaa aiemman välikohtauksen. Muukin talonväki iloitsi toisten sovinnosta.

Hmm, tekstin tuottaminen alkoi tökkiä osan loppuakohti, mun pitäisi varmaan tehdä jotain muuta välillä.

Kysymys lukijoille:
Valio kuoli. .-(
Vaihtoehto 1: Nyyh. .-<
Vaihtoehto 2: >.-D

2 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Ehkä Marianne vain käyttää säännöllisesti värjäyssamppoota :D
Itsekin olen hieman laiska tekemään muutoksia valmiisiin itse rakentamiini taloihin - syy siihen miksi Garpeillakin on neljä vessaa ja tällä hetkellä neljä simiä :D
Valio sitten oli jo ehtinyt vanheta... Julma Kaapo - tai sitten vain kyyninen.

Oo, yliopisto, nyt iskee taas yliopistohinku... Iivari pysyi yhtä komeana, ja oikeastaan pidän noista Varman voimakkaan violeteista meikeistä, tiedä sitten miksi :D
Hyvä että Klaara ja Kaapo kakkonen (:D) kuitenkin sopivat erimielisyytensä. ;D Ja valmiiksiajatetut osat ovat kieltämättä näppäriä.

Kasa kirjoitti...

Jokin taikakonsti Mariannella tosiaan on, kun hänen hiuksensa eivät harmaannu. .-D Niin, ei niihin taloihin vaan jaksa koko ajan kajota simmäärän mukaan.. .-D Hauskaa, että vessoja riittää Garpeilla, täällä kun niistä on pulaa. .-D Kaapo oli tosiaan julmimus piilohymyillessään. >.-P Jeps, aika komistus Iivari onkin. ,-) Varma sai tosiaan vahvan meikkikäsittelyn, komeasti kaikki eri violetin sävyjä.. .-D Klaara ja Kaapo 2 saivat tosiaan sovinnon aikaan ja kaiken pitäisi olla hyvin. .-) Jeps, ajastukset on kätsyjä jos saa kerralla kirjoitettua useamman osan valmiiksi. .-) Vielä kun nämä saisi etukäteen linkitettyä osasivulle, ettei myöhemmin tarvitsisi päivitellä. .-P