sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ennen kuin...

...jatkan unitytyötäni laitan tästä osaa ajastumaan viikonlopulle. .-D

Aiemmat osat
Osa 26: Taaperoikä on lyhyempi kuin vauva-aika?


Kaksosten syntymän jälkeen onkin tullut paljon tapahtumia, ja vasta nyt vietetään vauveleiden synttäreitä. .-D Noo, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Pienet olivat väsyneitä kasvun jälkeen, joten naamoja ei päässyt kuvailemaan ennen kuin unilla on käyty. Seuraavaksi sitten esittelyssä kasvujen tulokset:

Arvo, piiteet ovat tulleet Orlandolta, niin kuin Harrillakin.

Eikä Inkakaan poikkea piirteiltään, ää, tylsät kloonivauvat. No ei, kivoja te ootte. .--)


Varman vauvainnostus ei ole vieläkään ohi, joten nainen nähtiin usein yhteisissä puuhissa taaperoiden kanssa kävelyopin merkeissä. Lol, koko ajan joku kyylää Varman puuhia. .-D Harri sai toimia potan tyhjentäjänä. Kaksi taaperoa täytti sen yllättävän usein, joten Harrilla riitti hommaa.


Harrin suosio oli kasvanut hujauksessa, kun poika kertoi koulussa kokemuksistaan elämän ja kuoleman rajalta. Suski-niminen tyttö oli iloinen siitä, että Harri selvisi. Kummankin yllätykseksi tapaaminen päättyi suudelmaan.

Orlandon ja Arvon pystytukat sopivat kivasti yhteen. <23 data-blogger-escaped-br="">
Harri ja Suski olivat lopulta päätyneet seurustelemaan, ja Harri halusi esitellä tyttöystävänsä myös perheelleen. Niinpä Veijareille järjestettiin yhteinen ruokahetki, jolloin Varma ja Orlando pääsivät tutustumaan Suskiin. Eipä Harrin vanhemmilla ollut mitään pahaa sanottavaa tytöstä, jotten nuoret saivat tapailla toisiaan oikein luvan kanssa.

Orlando ja Seppå-Servo ovat kyllä bestiksiä, jatkuvasti tuovat toisensa työkavereina kylään. .-D Servoliini on aina niin ahkerana hoitamassa kotiaskareita ja auttamassa vauvojen kanssa.

Arvo katsoo onnettomana lattialta, miten sisko osaa jo seisoa eikä pojalla kävely vielä oikein suju. .-(

Taaperoaika tuntui kestävän kaksosilla paljon vähemmän kuin vauva-aika, nyt jo ovat kasvamassa!

Arvo näyttää tältä.

Inka puolestaan tältä.

Kaikki sisarukset tulee hyvin toimeen ikäerosta huolimatta, ja Harri viettää mielellään aikaa nuorempien kanssa. .-)


Kaksoset tutustuivat koulussa samanikäisiin serkkutyttöihin. Kuvissa esiintyvät Kiia ja Mira ovat Klaaran ja Kaapon lapsia. .-)



Jälleen kerran yksityiskoulun rehtoria nähdään Veijareilla. .-D Rehtori ei oikein talosta tykännyt mutta ruoka teki tehtävänsä ja..a

...lapset pääsi yksityiskouluun<! Tai sitten he huijaavat ja ovat vain pukeneet aiemman sukupolven teinien ja lasten yksityiskoulupukuja. No ei, kyllä ne ihan oikeasti uuteen kouluun pääsi. ,-)

Kysymys lukijoille:
Kumpi kaksosista on kivempi?
Vaihtoehto 1: Arvo
Vaihtoehto 2: Inka

2 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Ainakin Arvo ja Inka eroavat sukupuoleltaan jos eivät kasvojen luustoltaan niin paljon. Varmaan aina kasvun mukana pieniä eroja löytyy lisää - tai ainakin erilaiset vaatteet :D
Oo, Suski vaikuttaa suloiselta ja Harri taitaa olla samaa mieltä. Seuraakohan tästä hieman enemmänkin kuin vain yksi suukko? ;) Siltä näyttäisi, onneksi vanhemmatkin hyväksyivät tytön.

Arvo ja Inka ovat kyllä lapsinakin söpöjä :) Serkuista onkin aina iloa simeille. Ja rehtorikin suhtautui mukavammin taloon, kun pääsi jopa ruokapöytään asti tällä kertaa :D Onneksi toinen kerta onnistui ja yksityiskoulun ovet aukenivat.

Kuuntelin tämän osan kanssa Bananaraman Venusta, ja mieleeni juolahti että se sopisi ainakin jotenkin Suskille... ;)

(Hupsiis, taisin lähettää saman kommentin vahingossa tuohon edelliseen osaan... Aina sählin näin aamusta.)

Kasa kirjoitti...

Jep, vähän vaihtelua naamapiirteisiin tulee onneksi sitten teini-iästä eteenpäin, jolloin naamapiirteet erikoistuvat sukupuolen mukaan. .-) Haha, jep, vaatteet! Nyt aloin miettiä tilannetta, jossa perijä-äänestyksessä olisi pelkkiä samakasvoisia simejä, ja kaikki antaisivat ääniä vaatteiden perusteella. .--D Harri ja Suski päätyivät suukon jälkeen lopulta ihan virallisesti seurustelemaan, ite ihastuin Suskiin heti. .--D Jeps, kivaa kun simit tutustuu sukulaisiinsa. .-) Haha, totta, nyt olin varovaisempi enkä laskenut ketään leikkimään liian lähelle ovea. .--D Saatiin tosiaan nyt toisella yrittämällä lapsikatras yksityiskouluun (meinasin kirjoittaa yliopistoon .-D)! Ohoo, laitoimpa minäkin soimaan mainitsemasi biisin! Eipä tuo tuplakommentti haittaa. .-)