keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Puoliväli ohitettu...

...työssäoppimisjaksosta (eli neljä viikkoa)! Nyt sit loppupuoliskon puoleen väliin päästäänkin aika kevyesti, kun nyt mennään jo keskiviikossa ja ensi viikko on lomaa, ni sit onkin enää kaksi viikkoa jäljellä! Ja mulla on vielä hoitamatta kaikki tavoitekeskustelut työnantajan + opettajan kanssa eikä työsopimuksessa ole vielä koulun allekirjoitusta, ehheh.. .-D Ne ois pitänyt hoitaa ennen työssäoppimista, ja mä en ole vieläkään tehnyt mitään asian eteen, hmm.. Tähän työssäoppimiseen liittyi myös joku sellainen isompi tehtäväkin mistä ymmärtääkseni pitäisi jotain arviointia pyytää ja muuta, mut murehdin sitä vaikka sit loman jälkeen. .-D

Mä oon jopa alkanut viihtyä täällä töissä! Oon löytänyt itsestänikin uusia puolia: lukiossa pudistelin päätäni bilsan open sanoessa että ihminen on sosiaalinen eläin. Mietin, että kyllä minä viihtyisin mielelläni ihan yksinänikin. Ajattelin luultavasti niin, koska olin aina niin elänyt. Olen usein koulussa yksin päivät, eikä muiden luokkalaisten kanssa tule paljoakaan kommunikoitua. Toisin kuin koulussa, täällä työpaikalla muut työntekijät tulevat useammin juttelemaan ja tuntuvat oikeasti olevan munkin kuulumisista kiinnostuneita! Harmi vain, että mä en itse osaa ylläpitää keskustelua kovinkaan hyvin, ja jutustelu tyssää siihen. Vaikka mietin usein valmiiksi puheenvuoroja, ei niitä sitten "oikealla" hetkellä muista sanoa. Kerran osasin jopa ennakoida, mitä minulle sanotaan ja olin suunnitellut oman kommentin valmiiksi, mutta eih, ei se tullut mieleen kun sen olisi voinut sanoa. .-D Teenkö mä puhumisen jotenkin liian vaikeaksi? Eikö sitä vaan voisi jutustella ilman suurempia suunnitelmia? Ärsyttää, kun annan muille "ei kiinnosta" -asenteen käytökselläni, vaikka oikeasti kiinnostaisi paljonkin. Mun suosikkihetkiä on, kun joku tulee neuvomaan mua jonkun ohjelman tai tehtävän kanssa. Kiva istua siinä ja katsoa kun toinen selittää ja välillä nyökkäillä vaikkei oikeasti ymmärrä mitään. .-D Viime viikolla sainkin enemmän huomiota, kun pari heppua oli lomalla, mutta nyt näiden palattua muhun kiinnitetään taas vähemmän huomiota, kun juttukaverit saadaan muualta. Olen huomionkipeä. .-D Oon kuitenkin iloinen, että nuo jaksaa yrittää. Muhun tutustuessa pitää olla kärsivällinen ja valmis tekemään useaan kertaan aloitteen, koska mulla menee pidempi aika että uskallan luottaa ja jakaa asioitani. Vasta kun tunnen toisen tarpeeksi hyvin, uskallan jutella ilman pelkoa, mutta useinkaan tähän vaiheeseen ei päästä, sillä toinen on kyllästynyt mun epäsosiaalisuuteen. Oon pikkuhiljaa tullut rohkeammaksi tekemään aloitteen, mutta vielä on paljon kehittymisenvaraa.

Päätin koota biisilistan niistä Bäkkäreiden kappaleista joita toivon livenä kuulevani! Sinänsä sääli että Kevin palasi, sillä nyt ei varmaankaan paljoa soiteta This Is Us ja Unbreakable -levyjen biisejä, sillä suurin osa lempibiiseistäni löytyy juurikin näiltä levyiltä. .-/ Luvassa siis tulee todennäköisesti enimmäkseen olemaan tietenkin uusimman levyn ja kiertueen nimen mukaisia biisejä, ja sit vanhempia hittejä, mut uskon kumminkin nauttivani livebiiseistä vaikkei juuri omia lemppareita kuulisi, oon varmaan ihan fiiliksissä pelkästään siitä, että olen samassa huoneessa Backstreet Boysin jäsenten kanssa. .-DD Aaaah, oikeesti niin siistiä, et niitä pääsee näkemään muualtakin kuin ruudun takaa, tosin mahtaako sieltä ylhäältä mitään nähdä niin kauas... Mutta se biisilista tulisi tässä:

Aloitetaan vanhimmista biiseistä ja edetään sit uudempiin. Näissä siis Kevinkin on ollut mukana, joten saattaa jokusen vaikka kuullakin!

  • Arthur It's Only Rock 'n' Roll ^ -elokuvan katsottuani olen ihan hirveästi innostunut I Want It That Way -biisistä! Yhdessä vaiheessa tuo biisi oli ihan perus, mutta nykyään saan sitä kuunnellessa aina hyvän musafiiliksen osoittavia kylmiä väreitä, ahh. .-D
  • As Long As You Love Me on yksi niistä biiseistä, joiden takia aikoinaan Backstreet Boyseista innostuin, joten olisi ehdottomanihananpakollista päästä se kuulemaan! Eka hankkimani Bäkkäreiden levy tuli ostettua vain sen takia, että siellä tuo biisi oli. .-D 
  • Everybody kuuluu tietysti pakkokuultaviin biiseihin. En kappaleesta ehkä niin innoissani ole, mutta tää ois muuten tosi kiva päästä livenä kuulemaan ja näkemään!
  • Ensimmäisiin lempparibiiseini Backstreet Boyseilta kuuluu Shape Of My Heart, joka oli pitkään lempparini BSB:n biiseistä. Yhäkin upea biisi!
  • I Stilliin tutustuin Bäkkäreiden viime Suomen keikan aikaan (vuoden 2009 lopussa, jopa niiden viime kirtueesta on aikaa .-o), kun Voice soitti tunnin ajan pelkästään Backstreet Boysin biisejä meille onnettomille, jotka keikalle eivät päässeet. Tähän biisiin ihastuin silloin, ja koulussa nopealla netillä (voi että sitä aikaa, kun netti oli kotona niin hidas ettei kestänyt YouTube-videoiden pyörittämistä) palasin biisin pariin yhä uudestaan ja uudestaan.
  • Jos pitäisi valita yksi kappale, jonka ihan tositosi paljon haluaisin livenä kuulla, valkkaisin Climbing The Wallsin (tai Inconsolablen). Mä en osaa valita Backstreet Boysilta lempibiisiä, mutta tää on hyvin lähellä sen asemaa! Ihanan surullinen biisi joka vaan vetoaa muhun. ♥

Sitten biisejä siltä ajalta, kun Kevin oli lähtenyt bändistä, eli näitä ei välttämättä tulla esittämään, mutta ainahan saa haaveilla... ♥

  • Backstreet Boys oli esiintymässä yhdessä Diilin jaksossa, ja Any Other Way -biisi sai tällöin aivan uuden merkityksen! Mielelläni näkisn ihan live-keikkaesityksen, vaikka telkasta näytetty pätkäkin oli tuolloin jo paljon. .-D
  • Inconsolable, tämä ehdottoman ihana biisi johon en varmaan ikinä voi kyllästyä (kuuntelin sitä kerran melkein tunnin putkeen)! Eka biisi jonka Bäkkäreiltä kuulin, mutta ei kuitenkaan aiheuttanut innostusta perehtyä bändin biiseihin tarkemmin. Tätä tuli moneen kertaan YouTubesta kuunneltua.
  • Yksi parhaimmista This Is Us -levyn biiseistä on kyllä Straight Through My Heart! Se ensinnäkin antoi niin hyvän ensivaikutelman levystä, että se tuli ostettua, eikä tätä ostosta ole kaduttu, se on kyllä Bäkkäreiden paras levy mun mielestä! Biisiin liittyy myös monia hyviä muistoja alkaen bussimatkojen piristäjänä toimimisesta, ja tää myös soi taustalla Ilolienten Petran muuttuessa ihmissudeksi simssiä pelatessa!
  • Biggerin tarina on sama kuin I Still -biisin, mutta tästä tuli paljon tärkeämpi, ja muutenkin kun sen sai levylle olin onnessani. Onko teillä ollut sellaista ns. voimabiisiä, jota kuunnellessa huolet alkaa tuntua pienemmiltä ja tulee muutenkin hyvä mieli? Mulla on ollut sellaisia biisejä kaksi, ja tämä oli niistä toinen aikoinaan. ♥
  • You Need Loven "oikea" nimi on All Of Your Life, mutta mä oon aina tuntenut sen You Need Lovena, joten kutsunkin sitä nyt niin. Tää on aivan ihana biisi, ja varmaan lempparini This Is Us -levyltä!
  • Bye Bye Love on mukavahkon menevä, ja tän tahtiin ois kiva hytkyä keikalla!
  • Shattered on ihana tuskabiisi (onko tässä jonkun muunkin mielestä ristiriita, kun sanon tuskaa ihanaksi?) Ah tää ois ihana kuulla!
Jäljellä on nyt sitten vielä uusimman In A World Like This -albumin biisit. En tiedä ehditäänkö kaikkia niistä soittaa, mut nää ainakin haluisin kuulla:
  • Miten BSB osaakin aina valita niin hyvän nimikkobiisin levylleen? In A World Like This on ihana, ja tää varmaankin päästään kuulemaan illan aikana!
  • Light On on "vain" bonusbiisi, joten toivottavasti sekin voi keikkabiiseihin sisältyä. Tää on nimittäin ehkä lempparini tuolta levyltä!
  • Madeleine on sinänsä aika tylsä laulu, mut oon ihastunut siihen aina vaan enemmän! Tätä kuunnellessa tulee hyvä mieli ja muutenkin pidän biisin sanomasta. .-) "Hold on, don't let go..."
  • Make Believeen ihastuin kun keikkaa varten "harjotellessamme" Fikun kanssa laulettiin kyseinen biisi. .-D 
  • Mun pitäis varmaan inhota One Phone Callia, sillä tätä kuunnellessa ämpästä loppuu patteri aina, ihan aina, oikeasti! Viimeksi tänään. .-D Ämppä alottaa aina edellisen biisin alusta patterin loputtua kesken, ja sit kun vaihdan tilalle jonkun puolikäytetyn patterin, loppuu siitä voima jossain toisen säkeistön paikkeilla, joten taas sama juttu. .---D Laskin nyt äkkiä, että patteri olisi tämän biisin kohdalla loppunut jotain kahdeksan kertaa ainakin. .-D Mut mä sen sijaan iloitsen patterin loppumisesta, sillä saa kuunnella hyvän biisin uudelleen. ,-) Kauhea selostus jostain ämpästä ja pattereista .-D Erityisesti oon biisissä ihastunut sen loppuvaiheella olevaan Nickin soolo-kohtaan!
  • Permanent Stain taisi olla eka biisi joka tuli levyltä kuultua. Ei vielä tuossa vaiheessa ollut kovin kummoinen biisi, mutta nyt oon siitä enemmän innostunut!
  • Show 'Em oli ekoja lemppareitani levyltä, mutta vaikka innostus siihen on nyt vähentynyt muiden laulujen tullessa tielle, tykkään tästä silti tosi paljon yhä. ♥ 

Löytyy Bäkkäreiltä toki muitakin hyviä biisejä näiden lisäksi, mut tähän kokosin nyt itelle tärkeimpiä ja nostalgisia kappaleita, jotka ehdottomasti olisi upeaa livenä päästä kuulemaan! Toki uskon että livenä huonompikin kappale saisi aivan uuden merkityksen, joten ei sillä loppujen lopuksi ole niin väliä mitä kuulee, kunhan kuulee(?). .-) Uuh, pari päivää enää, kohtaha se keikka jo oooon!

Fiku sai tet-asiat sovittua kuntoon, ja tänään mun pitäisi muistaa asunnolle talsiessa poiketa hakemaan Fiku mukaani asemalta. .-D Oon nyt viimeset 24 tuntia miettinyt meidän syömisasioita. Paljoa ruokaa ei tonne asunnolle nyt kannata ainakaan varastoida, kun mulla on se hiihtoloma ensi viikolla, et pitäisi tarkasti laskelmoida, minkä verran tulee syötyä. Jep, teen syömisen jotenkin kamalan vaikeaksi. .--D Fiku ei tällä kertaa ota läppäriä mukaan, joten joudutaan pärjäämään mun koneen kanssa. Kiintoisaa varmaan tulee, kun ohjelmia kattoessa kummallakin on käytössä vaan yksi kuuloke. Musiikkia yhdellä kuulokkeella pystyy kuuntelemaan, mutta meneekö ohjelmista tunnelma tällä tavoin? .-D Nukkuminenkin hoidetaan ahtaasti änkeytymällä mun pieneen sänkyyn vierekkäin, mutta koska kumpikaan ei ole minun nähdäkseni pahemmin lihonnut, pitäisi nukkuminen taas niin onnistua, kuten Fikun ekalla vierailullakin. .-D Toivottavasti kämppis ei häiriinny siitä että majotan pari päivää Fikua asunnolla, en taaskaan etukäteen sitä varoittanut.. .-D Perjantaina mun töiden jälkeen meidän ois sitte tarkotus lähteä Helsinkiä kohti keikalle! ♥

Tällaista ihan mukavaa kuuluu siis mulle! Loppuun laitan vielä biisin, joka on ollut mulla liikakuuntelussa viime aikoina. Myös hämmästystä tähän liittyy: MITÄ IHMETTÄ ON TEKEILLÄ, KUN BACKSTREET BOYSIN AJ ON MUKANA SUOMALAISEN HEPUN BIISILLÄ???? Sitä en käsitä, mut biisi on ainakin hyvä. .-D


Postaan keikkakuulumiset varmaan jossain vaiheessa ensi viikolla, mutta muuten hiljenen lomaviikkoni ajaksi, ettette ihmettele. Heippaa!

Kysymys lukijoille:
Kumpi biisi?
Vaihtoehto 1: In A World Like This
Vaihtoehto 2: Bye Bye Love

Ei kommentteja: