sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Yllätyin kun...

...jopa yksi ääni (myöhemmin toinenkin, kiitos siitäkin!) Euroviisubiisipostauksen puolesta oli tullut, jee kiitos sinä joku joka tätä toivoit. .-D Olisin tämän varmaan muutenkin tehnyt, Euroviisut kun ovat nyt ajankohtainen asia, mutta kivempihan se on tehdä materiaalia mikä lukijoitakin kiinnostaa. .-) Mietin miten tämä olisi paras toteuttaa ja päädyin lopulta kirjoittamaan pienen sanallisen palautteen ja antamaan pisteitä 1-5 asteikolla. Kuuntelin kaikki biisit kahteen kertaan, joten pohdinnat ovat vähän huolellisempia (kai?? .-D) ja biisit saivat muhian jonkin aikaa päässä ennen lopullisen arvosanan antamista.

Jokaisen biisin nimessä on YouTube-linkki kyseiseen kappaleeseen, mutta jos jatkuva klikkailu ärsyttää voi ensimmäiset 16 biisiä kuunnella tästä soittolistasta (biisit ovat tulevat samassa järjestyksessä kuin arvostelussanikin.)

Aram MP3 - Not Alone (Armenia)
Ihana pianoalku antaakin heti viitteitä siitä että rauhallinen biisi on luvassa. Laulajan ääni aika tylsä, mutta toisessa säkeistössä siihen saadaan vähän vaihtelua, mikä on hyvä! Kertosäe on harmillisen olematon eikä erotu kunnolla muusta biisistä. Loppua kohden mukaan tulee yllättäviä lisätehosteita musiikkiin, mutta loppu on sitten melko tylsä kuitenkin.
Pisteet: 3½/5

Aarzemnieki - Cake To Bake (Latvia)
Tällä miehellä on kiva ääni biisi saa hyvälle mielelle. .-) Kertosäe on  jotenkin ärsyttävä taustaäänineen... Kaipaisi vähän enemmän soittimia, käy yksitoikkoiseksi pelkällä kitaralla.
Pisteet: 3-/5

Tanja - Amazing (Estonia)
Lupaavan kuuloinen heti alussa. Pidän musiikista ja laulajan äänestä, ne sopii yhteen. Laulajasta tulee mulle jotenkin mieleen Loreen .-o Biisi kaipaisi kuitenkin enemmän vaihtelua, alkaa kyllästyttää kun se kuulostaa suunnilleen samalta koko ajan.
Pisteet: 3+/5

Sanna Nielsen - Undo (Sweden)
Alkumusa on tosi kiva, hento piano. Biisi ei ole kovin erityinen mutta jaksaa kuitenkin kuunnella ja se kehittyy pikkuhiljaa laulun edetessä parempaan suuntaan. Laulajalla on vahva ääni (miksi arvostelen hirveesti laulajien ääniä nyt? .-D) Sain melkein ekat kylmiät väreet tämän biisin kohdalla!
Pisteet: 2½/5


Pollapönk - No Prejudice (Iceland)
Esittäjän jännä nimi vie huomioni aluksi kokonaan, ja sen jälkeen päädyin katselemaan hämmentyneenä videota, mikä on vähän nolo. .-D Vaihtelua tästä löytyy, mutta en silti tykkää, jotenkin kauhea sekasotku koko biisi. papapapapapapapapapapapapapap...
Pisteet: 1/5

Hersi - One Night's Anger (Albania)
Aluksi seurasi hämmennys, jostain syystä odotin mieslaulajaa ja sitten se olikin nainen. .-D Laulajan ääni jotenkin Shakiramainen (miksi vertaan näitä naisia muihin naisartisteihin?) Meno muuttuu vähän rajummaksi biisin edetessä mutta silti aika tylsän tasainen kokonaisuus.
Pisteet: 1/5

Tolmachevy Sisters - Shine (Russia)
Taas niin nätti ja hento alkumusiikki. <23 Eivät siskokset oikein hyödynnä sitä että heitä on kaksi (laulavat tylsästi päälekkäin tai silleen..) Kertosäe hivenen mahtipontisempi ja loppua kohden biisi alkaa jopa miellyttää jollain tapaa. Lisäpisteitä saavat minulta siitä syystä että ovat sisaruksia, mulla on outo ihastus kaksosiin. .-D
Pisteet: 3-/5

Dilara Kazimova - Start A Fire (Azerbaijan)
(Kaipaisin jo mieslaulajaa tähän väliin, taas niin naisvaltaiset viisut tulossa...) Pääosin rauhallinen ja aika yksitoikkoinen biisi. Välillä tulee mahtipontisempiakin kohtia mutta pääosin tylsän tasaista pianoa ja viulua. Laulajan on ääni kiva .-) Tylsää kuunneltavaa pidemmän päälle.
Pisteet: 1+/5


Maria Yaremchuk - Tick-Tock (Ukraine)
Tää Tick Tock -nainen on sit Kesha. .-D Aika kiinnostava ja yllätyksellinen biisi sivuäänineen. Musta tuntuu että Fiku pitää tästä .-D Kappaleen puoliväliin tullessa biisistä on jo kuullut kaiken, lopussa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä.
Pisteet: 3½/5

Axel Hirsoux - Mother (Belgium)
Miksi toi mies kuulostaa noin naiselta, pahemmin kuin Antti Tuisku. .-D Kaunis ääni kyllä siis! Musiikissa vahvistusta kertosäkeessä, muuten aika tylsän rauhallista menoa.
Pisteet: 2/5

Cristina Scarlat - Wild Soul (Moldova)
Tällä naisella onki tämmönen matalampi ääni, erottuu muista! Biisin salaperäinen tunnelma luo odotuksia jotka ei kuitenkaan kovinkaan hyvin loppujen lopuksi täyty. Taas vähän tuollanen koko ajan samanlainen biisi, mutta kertosäkeen sentään erottaa.
Pisteet: 2+/5

Valentina Monetta - Maybe (San Marino)
Mua jostain syystä ärsyttää toi jatkuvasti biisissä toistuva "maybe". Laulajalla on kaunis ääni, (mut vähän ärsyttää sen yliesittäminen videossa). Kertosäe vähän köyhä mut ihan kivankuulonen kappale kaiken kaikkiaan.
Pisteet: 2/5


Suzy - Quero Ser Tua (Portugal)
Kiva musiikki ja biisi on hyväntuulinen. Ei kovin yllätyksellinen, aika tasainen ja alkaa tylsistyttää loppua kohden. Videossa mua ärsyttää aivan hirveästi taustalaulajien käsiliikkeet.
Pisteet: 2-/5

The Common Linnets - Calm After The Storm (The Netherlands)
Tykkäisin enemmän jos mies laulais yksin, ei jotenkin noiden yhteislaulelusta synny miellyttävää kuunneltavaa. Todella tylsä biisi, etenee koko ajan samalla temmolla. Ei tästä oikein saa sanottavaa kun mitään uutta ei ilmene.
Pisteet: 1/5

Sergej Ćetković - Moj Svijet (Montenegro)
Miellyttävä ja kaunis alkumusa. (Videon lapsiesiintyjät ihania vaikka eläytyvät huonosti.) Biisi melko tasainen mut tykkään kuunnella. Ihan kiinnostava kappale. Loppu outo, nopea.
Pisteet: 3-/5

Kállay-Saunders - Running (Hungary)
Aww, aivan ihana heti ensisävelistä alkaen! Ekat kunnon kylmät väreet aiheuttanut biisi. Kertosäe hyvä: menevä ja laulajan ääni ah ihana! Kertosäkeen jälkeen normisäkeistöjen meno tuntuu vähän laimealta. Toivon ehdottomasti tän pääsevän jatkoon, eka soittolistalle päsijä!
Pisteet: 5/5



Seuraavat 15 biisiä on tällä soittolistalla.

Firelight - Coming Home (Malta)
Musiikki oli lupaava mutta kun laulu tuli mukaan.. ei niin hyvä. Ärsyttää sympatiaäänien kerääminen, kun ovat ottaneet aiheeksi ensimmäisen maailmansodan. Ihan miellyttävää kuunneltavaa kaiken kaikkiaan vaikka biisi on vähän tylsä.
Pisteet: 2+/5

Mei Finegold - Same Heart (Israel)
Musiikki antaa lupaavan vaikutelman heti alussa. Laulajan ääni hämäävä. Miellyttävää kuunneltavaa kyllä, sain jopa kylmiä väreitä. .-D
Pisteet: 3/5

Carl Espen - Silent Storm (Norway)
Alussa ihana piano, kylmät väreet jo ekan kymmenen sekunnin aikana saavutettu .-D Laulaja on vähän masentava. Kertosäe on upea! Niin ihana biisi kyllä, että täytyi soittolistalle päästää. <23
Pisteet: 4+/5

The Shin & Mariko - Three Minutes To Earth (Georgia)
Hui säikähdin alkuäännähdyksiä. .-D Musiikki aika sekava, menee ehkä vähän överiksi mutta vaihtelua ainakin. Biisissä laulava nainen on paras koska laulaa "kunnolla", tai siis erottuu tosta sotkusta. .-D Jotenkin tää "heimomeininki" ei minuun pure.
Pisteet: 2-/5


Donatan & Cleo - My Słowianie - We Are Slavic (Poland)
Öö, mitä noi lissut tekee tuolla? Alku vaikutti ihan lupaavalta mut biisi jää sit junnaamaan paikoilleen, ei mitään yllätyksiä.
Pisteet: 3-/5

Conchita Wurst - Rise Like A Phoenix (Austria)
Huh, vahva alkumusiikki. Häiritsee kun en saa selvää onko laulaja nainen vai mies .-D Mahtipontinen musiikki ja laulu on hyvä juttu!
Pisteet: 4-/5

Vilija Matačiūnaitė - Attention (Lithuania)
Kiinnostava musiikki, tollanen jännän salaperäinen. Laulajan ääni kiva ja monipuolinen. Tästä tulee mieleen joku aiemmin kuulemani biisi.. Kylmiä väreitäkin tuli kuunnellessa. Biisissä on vaihtelua mut silti vähän tylsä loppujen lopuksi.
Pisteet: 3½/5

Softengine - Something Better (Finland)
Outoa myöntää mut tää Suomen kappale on kerrankin parhaimmiston joukossa .-D Musiikki on kiva ja laulajan ääni miellyttävä. En tiedä erottuuko pojat tarpeeksi pärjätäkseen mut biisi on ainaski kiva! Kylmiä väreitäki ilmaantui, taitaa soittolistalle asti päästä, ohhoh! Huijasin ja kuuntelin tän innostuksissani kahteen kertaan putkeen.
x-)
Pisteet: 5/5

Can-Linn (feat. Kasey Smith) - Heartbeat (Ireland)
Musiikki hyvä ja laulajan vahva ja matala ääni sopii hyvin tähän. Kertosäe hillityn neutraali mutta silti erottuva. Jos tää haluaa kisassa pärjätä tarvis tähän enempi menoa mut mä kyl tykkään tästä. Ensimmäinen nainen jonka päästän soittolisalle, oho!
Pisteet: 4+/5


Teo - Cheesecake (Belarus)
Mä pidän tosta miehestä! .-D Musiikin sivutörinät ärsyttäviä. Biisi on aika tasainen mut pienet yksityiskohdat tuo vaihtelua. Vaati kaksi kuuntelua ennen kuin uskalsin päästää soittolistalle.
Pisteet: 4½/5

Tijana Dapčević - To The Sky (F.Y.R. Macedonia)
Taas laulaja joka hämää mua äänellään .-D Biisi etenee lupaavasti, tää on aika kiva. Paljon kylmiä väreitä! Odotin kertosäkeeltä enemmän, melko yksinkertainen mut ihan hyvä. Lisäsin soittolistalle!
Pisteet: 4+/5

Sebalter - Hunter of Stars (Switzerland)
Hilpee toi viheltely (ja musiikkivideo!). En kyllä tiedä sopiiko noin matalalta laulava mies tähän. Musiikki vähän ärsyttävä ja yksitoikkoinen. Viulukohta. <23 Toisen kuuntelukerran jälkeen täytyi soittolistalle päästää.
Pisteet: 4/5

Freaky Fortune feat. Risky Kidd - Rise up (Greece)
Alun "vanhoista äänistä" päästyään biisi menee paremmaksi. Tässä on ehkä yritetty vähän liikaa, menee jo ärsyttäväksi toi musiikki. Vähän tylsä, mutta sisältyy silti parhaiden biisien joukkoon.
Pisteet: 3+/5


Tinkara Kovač - Round And Round (Slovenia)
Laulaja näytti jotenkin siltä että biisi ois huono (???? mistä lie senkin johtopäätöksen tein) mut tää on oikeestaan aika hyvä, kertosäkeessä ainakin. Kertosäe oikeestaan tosi hyvä, kylmiä väreitä! Kivoja huilusooloja. .-) Voisin lisää soittolistalle!
Pisteet: 5-/5

Paula Seling & Ovi - Miracle (Romania)
Alun hämmennys kun esittäjänä lukee Paula mutta biisissä on mies laulamassa (jälkeenpäin tarkastellessa huomaa myös ton miehen tossa esittäjänä. .-D) Kiva duetto, nää laulajat sopii mun mielestä yhteen. Biisi kiva, tykkään musiikista. Komea pitkä huuto! Pakko lisätä soittolistalle. .-D
Pisteet: 5/5

Viimeiset biisit on tällä soittolistalla, ja näähän siis on menossa suoraan finaalin, että nää tullaan siellä pakosti näkemään.

Basim - Cliché Love Song (Denmark)
Aww ihanan hilpeä ja hyväntuulinen biisi! Vähän liian letkeä, tähän sopisi väliin jotain muutakin. Laulaja kuulostaa (ja myös näyttää vähän) Bruno Marsilta. .-o Toinen kuuntelukerta innosti lisäämään soittolistalle.
Pisteet: 4+/5

Ruth Lorenzo - Dancing In The Rain (Spain)
Jotenkin liian herkkää ja ylidramaattista. Kertosäe kyllä todella kaunis. <23
Menee parempaan suuntaan laulun edetessä. Ihastuin tähän tosissani toisella kuuntelukerralla, eli soittolistan täytettä!
Pisteet: 5/5


(Olen ärsyntyt koska oisin toivonu Italiasta mieslaulajaa.) Tuollahan oli jo joku just tän tapanen nainen.. Kertosäe vähän parempi, muuten aika tylsän yllätyksetön biisi. Meni kyllä paremmaksi toisen kuuntelukerran jälkeen.
Pisteet: 3-/5

Ei kamala mikä viiksimies .--D Oli aluksi ihan lupaavan kuuloinen, mutta tää on musta jotenki nolo laulu. Aika samanlainen koko ajan, tylsää kuunneltavaa pidemmän päälle. Toinen kuuntelukerta vähän paransi vaikutelmaa.
Pisteet: 2/5

Laimea biisi, kertosäe vähän eroaa muusta. Miellyttävä musiikki ja sivuäänet. Aika tylsä loppujen lopuksi, ei jaksaisi kuunnella
Pisteet: 1+/5

Alussa haitari ärsytti mutta kertosäkeeseen saatiin onneksi lisää soittimia mukaan. Taas tällä äänellä laulava nainen.. Yksitoikkoinen biisi, voisitte silti vähän panostaa vaikka finaaliin suoraan pääsitte.
Pisteet: 1/5


Alkuun tän vuoden Euroviisubiisitarjonta vaikutti tosi tylsältä, mut kyllä noiden joukosta sit loppujen lopuksi moni pääsi listalle, ja jopa yllättävän moni naisartisti, normisti kun suosin miehiä enemmän. Nyt sit vaan toivoilen että kaikki lempparini pääsevät finaaliin asti. .-3 Tää postaus oli kivaa tekemistä viikonlopuksi!

Sitpä utelen teidän mielipiteitä! Ootteko jo tässä vaiheessa perehtynyt Euroviisubiiseihin vai tuleeko ne kuunneltua ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa suorassa finaalilähetyksessä? Lempparit ja inhokit? Mitä mieltä olet Suomen edustajasta? Ja jos jotain aiheeseen liittyvää muuta kerrottavaa on niin sana on vapaa. .-D

Kysymys lukijoille:
Seuraatko Euroviisuja?
Vaihtoehto 1: Joo
Vaihtoehto 2: En

2 kommenttia:

Fiku kirjoitti...

Oot nähnyt tähän tosi paljon vaivaa, kun kaikki kappaleet olet kahteen kertaan kuunnellut. .-) Itse kuuntelin alkupään lauluista vaan puolet, mutta kun aloin kirjoittaa kommentteja, niin menee sivumusiikkina. .-D Ja onhan joitan videoita ihan kiva kattoa (, jos ne ois tehty mielenkiintoisiksi). Kuvat ovat hyvä lisä postauksessa. .-) Olen pitkin iltaa kuunnellut näitä lauluja ja kirjoitellut kommenttia. .-D

Tosi tylsiä lauluja tossa alussa. .-s Onneksi noista ei melkein mikään päässyt jatkoon. Liian tavallisia ja huonoja, hyi! Ja teletappien video oli tosiaan nolo ja köyhän näköisesti tehty, mutta ainakin siinä oli tapahtumia. .-D Ja kaksosissa on voimaa From The Bushesin jälkeen! .-D Tick-tock oli kyllä ensimmäinen hyvä laulu. Mua ei häiritse Suzyn videossa käsiliikkeet vaan se, että toi akka on ylimeikattu. Ei kaunista vaan rumentaa. .-( Sitähän se kuvisopekin sanoi, että lapset on manipuloijia mainoksissa. Miksei siis videoissakin ne herättäisi mieluisia tunteita? .-D Ja ainakin läppätunteita, kun ne ei osaa eläytyä. .-D Toi Running on hyvä, kun tietää, mistä laulu on tehty! Totta, toi sympatiaäänet on kyllä säälittäviä. .-s Koska toi laulu on muuten huono. En alkuun tiennyt, oliko Israelin laulaja mies vai nainen. .--D Hyi toi Georgian laulu. .--D Ja ah, miten hyvä laulu Conchita Wurstilta! <23 <23 Tosiaan mahtipontinen ja upea sanoitus! <23 Attention ois kyllä ollu Euroviisukamaa, ihme nirsoilua kun ei jatkoon päässyt. Vaikka toi hame on kauhea. Kyllä Suomen laulu on joo ihan hyvä. .-) Yllätyksenä silti tuli, että menestyi niin hyvin. .-D Tykkään kans Irlannin laulusta. Tässä tokassa erässä oli kaikki hyvä biisit. Cheesecaken pieni ärsyttävyys tekee siitä just hyvän. .-D Video on yksinkertainen mutta hauska. .-D Sveitsin laulussa toi vihellys on ainut hyvä juttu. .--D Tosiaan joku ihme naisvillitys varmaan just sen vuoksi, että naiset ovat voittaneet viime vuosina. .-/ Italian laulussa ainoat hyvät asiat on mielenkiintoiset vaatteet videossa. Ja ah viiksiä! <23 Musta tää oli ekasta kuuntelukerrasta lähtien kiva laulu. .-D Musavideo on vaan toteutettu jotenkin halvan näköisesti. .-/ Ja toi viiksimies on kyllä vähän pelottava. .-D Noilla oli kyllä kivat vaatteet esityksessä. .-) Kuten Suomen laulajillakin. .-D Musta Mollyn ääni on ihan hyvä, mutta toi laulu on tylsästi toteutettu. Hyvä kommentti, että ois vähän voinu panostaa, vaikka suoraan finaaliin pääsikin. .---D

Jep, kyllä nää viisut on paljon paremmat kuin viime vuoden! Löytyi kaikkia kivoja lauluja ja kaikkien aikojen paras voittaja! .-) Vaikka alkuun ei olisi uskonut, että näistä lauluista on mihinkään. .-D Odottaa vaan, että jotain uutta soisi ämpällä. .-D

Lempparit taitaa olla jo selvillä, mutta niitä on niin kiva hehkuttaa, että tulkoon nyt vielä: Conchita (kirjotinkohan oikein?) tietty, viiksilaulu, juustokakku, tick-tock, Brono Mars -ukkeli. Niitä loppuja akkoja en muista, joten jääköön pois. .-D

Tuolla alussa oli todella kuvottavia ja tylsiä lauluja. En halua muistella niitä, ettei tule kuvotuskohtausta. Mut tietty kaikki Ruotsin edustajat lollottaa ja näin. .-D

Suomen edustaja ihan ok. Itelle musiikki ei nappaa, mutta ei se nyt mikään nolokaan ole. Ja oli tosiaan hienot puvut esityksessä. .-D Ja Suomi sai mahtavat säälipisteet tänä vuonna, jes. .-D

Kiitos tästä. Lähetän, ettei katoa vaan mihinkään. .-D

Kasa kirjoitti...

Eihän siinä mennyt kuin ne pari päivää kun nuo kahteen kertaan kuunteli. .-D Ovelaa tosiaan laittaa taustalle soimaan biisejä! Mä taisin kattoa kaikki videotkin, mut tylsää kun kaikilla ei ollu videoo vaan joku liveversio. .-/ Noi kuvat oliki kiva tehdä. .-D Toi onki kätevää että osissa on tehnyt kommenttia sitä mukaa kun on ehtinyt kuunnella. .-D

Tylsiä on tosiaan nuo alkupään laulut, miksi kuitenkin olen antanut melkein niille kaikille kolmosta. .-o Teletapit vieköön. .-DDD Haha, FTB on kyllä monessa asiassa nykyään innoittajana.. .---D Onkohan tollasia "läppätunteita" ees olemassa. .---D Lapset on kyllä yleensä noloja esiintyessään tollasissa. Running oli hyvä vaikkei tiennytkään biisin aihetta. .-D Georgian laulu oli tosiaan kamala, just hyvä kun oikeen kukaan ei ollut pitänyt siitä niissä top-listoissaankaan. .-D Onneks ei ollut finaalia pilaamassa. Niinpä, Attention ois voinu tulla sen kakkoseksi päässeen tilalle. .-D Ei siis sillä että se ois ollu niin hyvä mut miellyttävämpää kuunneltavaa ois ollu. Niinpä, miten ihmeessä Suomella meni niin hyvin? Sit ku joku oli vielä sijottanu sen kolmanneksi listallaan. .--D Mut hei, niinhän mä iteki olin tehny perjantaisessa listassa. .-o Ärsytys on hyväksi. .-D Jossain kohtaa siitä ärsyttävästä kohdasta tykkää sit enemmän kuin muusta siinä biisissä. .-D Tylsät naiset, vaikka tänä vuonna oli kyl ihan hyviäki naisia. .-D Vaattethan se tärkein asia on. .--D Joo, vaikka toisaalta olihan niillä suoraan finaaliin päässeilläkin jotkut omat karsinnat, et siinä joutui kisaamaan mut silti tosi huono laulu päässyt suoraan finaaliin, huoh.

Tänä vuonna oli enemmän hyviä biisejä, voi tosin johtua siitäkin et kuuntelin etukäteen näitä. .-D Mut hei, jos sä kerran sanot noin vaikka et kuunnellu ni kyllä sit täyty olla. .-D Haa, mä en ees tiiä siirsinkö ämpälle mitään noista euroviisubiiseistä. Ruotsi on yleinen lolloamisen aihe. .-D ruotsi muuten menestyy tosi usein hyvin näissä euroviisuissa. .-o Eiks Eric Saade ollu joku 2-3 sijalla, sit Loreen voitti ja taas meni hyvin Ruotsilla. Hui. .-D No niinpä, kerranki Suomesta ei tullu noloa laulua. .--D Radiosta tulee The Exhangea, jo toinen kerta tänään. .-o Suomen säälipisteet. <23 Ja Redrama. <23 Lämppärit. <23 Keikka. <23 Miten tää aihe meni tämmöseks. .-D Katoamisen vaara on aina olemassa, hyvä että sait säilöön kommentin. .-)